Kesän 2022 tapahtuma

Nämä kesätapahtumat ovat oikastaan olleet ainoat isommat mitä viime vuosina on voinut järjestää. Pikkujoulut ja uuden vuoden juhlat ovat jouduttu jättämään väliin.

Kesän 2022 tapahtuma

Tänä vuonna paikka vaihtui. Kolme juhannusta juhlittu samassa paikassa.

Kerta toisensa jälkeen ihmetyttää ostamisen vaikeus Suomessa. Tänä vuonna tarjottiin yli 100 hengen tapahtumaan kun hotelli olisi täyttynyt tästä porukasta +30% päälle ovh:n.

Muutenkin mietityttänyt, että miksi on ylipäätään myyntihenkilöitä. Suurimmalta osin on mahdollisuus saada ovt hinnalla ja se näkyy nettisivuilta. Kun yrität neuvotella sen alle, niin ei onnistu. Miksi siis pitää olla henkilö vielä erikseen palkattuna kertomaan kysyjille ne ovt’t, jotka lukemalla jo selviää?

Tänä vuonna melkein jäi juhannustapahtuma väliin. Sen verran kohtasi ostohaasteita kun suurin osa ei aidosti osaa myydä.

Lopulta onneksi onnistui ja juhannus toteutui.

Tapahtuman medianäkyvyys

Pitopaikkalle varmaan lottovoitto, sillä tapahtuma oli loppuunmyyty ja huoneet täynnä + extramajoitustakin myytiin. Lisäksi paikalle tuli Kymppiuutiset tekemään juttua + Helsingin Sanomat. Pitopaikka oli onnensa kukkuloilla huomiosta ja niin olin minäkin näkyvyyden puolesta.

Juhannuksen jälkeen kysyin tarjousta 2023 pitopaikaksi ja sellainen tuli parissa minuutissa. Toki siinä on muuttujia kun mm. ruoka kallistuu, mutta perusasiat voidaan sopia ja ruoka hinnoitella myöhemmin. Varaus kunnossa.

Myyntikanava

Suurimmalta osalta tänä vuonna toimittiin nettisivujen ja postituslistan kautta. Sieltä ne asiakkaa tulivat.

Tapahtuma 4. vuotta peräkkäin loppuunmyyty. Näkyvyys tänä vuonna merkittävä. Helsingin Sanomat haastattelia minua ja Kymppiuutiset haastatteli lisäkseni myös Juhaa suoraan lähetykseen.

Medianäkyvyys kesänä 2022

Helsingin Sanomat
Luoteis-Uusimaa
Helsingin Uutiset
MTV Uutiset
Kymppiuutisten loppukevennys
Länsiväylä